Bullterrieri on taistelukoirataustansa takia melko eleetön ja ilmeetön koira. Se on myös äärettömän nopea kiihtymään, viretila voi nousta todella korkealle muutamassa sekunnissa. Tämän takia bullin ohjaajan täytyy tuntea koiransa hyvin, jotta voi lukea hyvinkin pienistä merkeistä koiran kyllästymisen tai kiihtymisen. Jos koira ehtii kiihtyä viretilaltaan ”yli” ja hepulointi alkaa, ei kouluttamisesta tule sillä kertaa enää mitään.
Puuttuva miellyttämisenhalu ja itsepäisyys tekee bullista todella haastavan koulutettavan, mutta ei koulutus mahdotonta ole. Bullterrieri pitää huijata tekemään annetut tehtävät. Mikään guru kouluttamisessa ei tarvitse olla – ohjaajalla pitää vain olla riittävästi kärsivällisyyttä ja kunnon hermot (sekä AIKAA). Kuten muillakin roduilla, urokset tarvitsevat paljon toistoja asian muistamiseen siinä missä nartut oppivat vähemmillä toistoilla. Narttujen kieroilujen takia niiden kanssa saa kuitenkin tehdä töitä enemmän opin päähän menemiseksi. Tämäkin on yk
silökohtaista.
Palkitsemisessa käytetään yleisimmin namia ja lelua. Herkästi kierroksille menevää bullia ei kannata lelulla tai motivointipatukalla palkita, koska sen jälkeen hepuloiva bulli pitää rauhoittaa eikä koira keskity enää samalla tavalla. Joissain tapauksissa on tosin hyvä herätellä muuten flegmaattista koiraa treeniä varten, jotta viretila nousee sille tasolle, että koira on vastaanottavainen tulevalle koulutukselle. Bulleista löytyy erittäin ahneita yksilöitä, joille nami on kaikki kaikessa, ja näissä tapauksissa palkitsemisvälineen valinta on itsestäänselvyys. Myös sekä lelun että namin käyttäminen on mahdollista, virettä kaipaavat tehtävät (seuraaminen, luoksetulo) voi tehdä patukan tai lelun avulla, ja jäävät liikkeet (paikallamakuu, luoksepäästävyys, liikkeestä jäänti) rauhoittavalla namilla.
Palkitsemisen oikea-aikaisuus nousee bullien kohdalla todella tärkeäksi. Koulutuksen alkuvaiheessa koiraa ei oikeastaan voi palkita liikaa, koska sen mielenkiinto on pidettävä yllä. Jos bulli ehtii kyllästymään ja menettää mielenkiintonsa, ei se välttämättä sillä kerralla enää innostu tehtävästä mitenkään. Pakottamalla tämä rotu ei opi, ja valmiiksi luullut liikkeet voivat myös kadota. Etenkin herkillä yksilöillä kaikki ikävät kokemukset jäävät mieleen kummittelemaan, ja niiden kanssa on todella tehtävä töitä saadakseen bullin taas nauttimaan uuden opettelusta.
Bullin kanssa harrastaminen
Kaikista lajeista parhaiten bulli sopii sohvaperunaksi ja rakkaaksi perheenjäseneksi. Näiden kahden tärkeän tehtävän lisäksi bullterrierin kanssa voi harrastaa kaikenlaista. Tavoitteelliseen kilpailemiseen bulli ei kuitenkaan välttämättä sovi, koska sillä on aina pilke silmäkulmassa. Koiranäyttelyt lienevät suurin harrastuslaji rodun keskuudessa. Kuten muidenkin rotujen parissa, näyttelytoiminta on myös bullien piirissä kasvattanut suosiotaan viime vuosina, ja kehissä pyörähtelee yhä useampi kiilapää. Kehien laidoilla tapaakin melko usein samanhenkistä porukkaa, ja juttuun on helppo päästä. Suurin osa bullisteista ottaa näyttelyissä ravaamisen huumorilla, eikä suhtautuminen menestykseen ole liian ryppyotsaista.
Muita suhteellisen suosittuja lajeja ovat toko, rauniot, jälki ja etenkin kääpiöversioilla agility. Suurin osa standardibulleista on sähäkkää ja terrierimäisempää miniä raskastekoisempia, joten liikkeet eivät välttämättä ole agilityyn sopivat. Tottelevaisuuspuolella jotkut urheat ovat jopa kokeissa käyneet, joten vaikka bulli onkin haastava kouluttaa, voi pitkäpinnainen ja huumorintajuinen ohjaaja saada luupäällekin tokoluokkien liikkeet opetettua. Rauniot ja jälki sopivat vilkkaan yksilön rauhoittamiseen koiran joutuessa työskentelemään nenällään, ja jotkut bullit ovat löytäneet lajinsa näistä.
Harrastuslajeja siis löytyy sohvailun lisäksi, kunhan vain jaksaa opetella uutta ja saada kiila innostumaan! Parhaan lajin löytää vain kokeilemalla, eikä ole mikään pakko harrastaa jos ei niin tahdo.
Harrastaminen
